Hae aktoriksi Tieteentekijöiden mentorointipilottiin! Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Suomen Mentorit ry:n kanssa.

Hakuaika ohjelmaan on päättynyt su 11.6. Ohjelmaan ei voi enää hakea mukaan.

Haemme ohjelmaan aktoreiksi erityisesti sellaisia Tieteentekijöiden jäseniä, jotka kokevat olevansa urallaan risteyskohdassa ja pohtivat sen seuraavaa suuntaa.

Valintapäätöksissä etusijalla ovat ne, jotka ovat jo hakuvaiheessa osoittaneet sitoutumisensa ohjelmaan panostamalla hakemukseensa. Arvostamme avokysymyksissä tiiviitä, mutta harkittuja vastauksia. Kun täytät lomakkeen huolellisesti, meillä on myös mahdollisuus löytää sinulle mahdollisimman sopiva mentori.

Ohjelman aikana aktori ja mentori sitoutuvat tapaamaan toisiaan yhdessä sopien ja aikatauluttaen 8 kertaa. Yhden tapaamisen kesto on 1-2 tuntia. Tapaamiset voivat olla kasvokkain, virtuaalisesti tai näitä vaihdellen.

Lisäksi mentorointiohjelmaan kuuluu kolme kaikille yhteistä virtuaalista tilaisuutta:

Ke 30.8.2023 klo 16.30-18.00 Ohjelman aloitustilaisuus
Ke 17.1.2024 klo 16.30-18.00
Ohjelman välitapaaminen
Ke 15.5.2024 klo 16.30-18.00 Ohjelman päätöstilaisuus

Huomioithan, että hakuaika ohjelmaan päättyy su 11.6.2023.

1. HENKILÖTIEDOT

2. TYÖTILANNE
Nykyinen työtilanne (voit valita kaikki sinua koskevat vaihtoehdot):*


3. TULEVAISUUS

Mitkä työllistymisvaihtoehdot sinua kiinnostavat tulevaisuudessa? Valitse kaikki sinua kiinnostavat vaihtoehdot:*

4. ARVOT JA VAPAA-AIKA

5. OMAT TOIVEET
Mihin toivot mentoroinnin erityisesti keskittyvän? Valitse sinulle tärkein vaihtoehto:*

Toivon mentorointiparia lähipaikkakunnalta:*

6. MOTIVAATIO
Miksi haet juuri Tieteentekijöiden mentorointiohjelmaan? Voit valita kaikki sinua koskevat vaihtoehdot:*


SUOSTUMUKSET & VAHVISTUKSET
Suomen Mentorit ry vastaa mentorointiohjelman fasilitoinnista ja viestinnästä ja käsittelee ohjelman hakijoiden ja osallistujien henkilötietoja mentorointiohjelman toteuttamiseksi. Olen tutustunut Suomen Mentoreiden tietosuojaselosteeseen ja hyväksyn, että tietojani säilytetään ja käytetään tietosuojaselosteen mukaisesti.*
Mentorointiohjelma toteutetaan Tieteentekijöiden jäsenpalveluna. Annan suostumukseni ohjelman toteuttamista varten tarpeellisten tietojeni luovuttamiseen Tieteentekijöille.*
Vahvistan, että olen huolehtinut Tieteentekijöiden liiton jäsenmaksuistani.*
Ymmärrän, että ohjelman valintapäätökset ja osallistumisvahvistukset tehdään 3.7. mennessä ja seuraan aktiivisesti tässä hakemuksessa ilmoittamaani sähköpostia.*
Mikäli tulen valituksi tähän mentorointiohjelmaan, annan luvan yhteystietojeni luovuttamiseen mentorilleni.*
Huomioithan, että emme voi tässä vaiheessa taata kenellekkään paikkaa ohjelmassa tai luvata, että jokainen hakemuksessa esiin tuotu asia voidaan täyttää/huomioida. Toivotamme sinulle kuitenkin onnea valintaprosessiin ja olemme sinuun yhteydessä ma 3.7. mennessä.