Hae mentoriksi Tieteentekijöiden mentorointipilottiin! Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Suomen Mentorit ry:n kanssa.

Täyttämällä tämän lomakkeen haet ohjelmaan mentoriksi.

Haemme mentoreiksi eritaustaisia tieteentekijöitä matalalla kynnyksellä tieteen ja työelämän eri sektoreilta. Olet tervetullut hakemaan ohjelman mentoriksi riippumatta siitä, oletko työelämän todellinen konkari vai löytänyt oman tieteentekijyytesi vastikään. Sinun ei myöskään tarvitse olla Tieteentekijöiden jäsen. Tärkeintä on, että koet, että sinulla on oman urapolkusi ja kokemuksesi kautta annettavaa toiselle tieteentekijälle, joka pohtii uransa seuraavaa suuntaa.

Valintapäätöksissä etusijalla ovat ne, jotka ovat jo hakuvaiheessa osoittaneet sitoutumisensa ohjelmaan panostamalla hakemukseensa. Arvostamme avokysymyksissä tiiviitä, mutta harkittuja vastauksia. Kun täytät lomakkeen huolellisesti, meillä on myös mahdollisuus löytää sinulle mahdollisimman sopiva mentoroitava eli aktori.

Ohjelman aikana aktori ja mentori sitoutuvat tapaamaan toisiaan yhdessä sopien ja aikatauluttaen 8 kertaa. Yhden tapaamisen kesto on 1-2 tuntia. Tapaamiset voivat olla kasvokkain, virtuaalisesti tai näitä vaihdellen.

Lisäksi mentorointiohjelmaan kuuluu kolme kaikille yhteistä virtuaalista tilaisuutta:

Ke 30.8.2023 klo 16.30-18.00 Ohjelman aloitustilaisuus
Ke 17.1.2024 klo 16.30-18.00
Ohjelman välitapaaminen
Ke 15.5.2024 klo 16.30-18.00 Ohjelman päätöstilaisuus

Huomioithan, että hakuaika ohjelmaan päättyy su 11.6.2023.


1. HENKILÖTIEDOT

2. TYÖ
Nykyinen työtilanne (voit valita kaikki sinua koskevat vaihtoehdot):*

Missä tai miten työskentelet tällä hetkellä? Voit valita kaikki sinua koskevat vaihtoehdot:*

Mistä seuraavista työllistymisvaihtoehdoista sinulla on sellaista kokemusta, josta voisit ammentaa tukea ja näkökulmia aktorillesi? Voit valita kaikki relevantit vaihtoehdot:*


3. ARVOT JA VAPAA-AIKA

4. OMAT TOIVEET
Mihin toivot mentoroinnin erityisesti keskittyvän? Valitse tärkein vaihtoehto:*

Toivon mentorointiparia lähipaikkakunnalta:*

5. MOTIVAATIO
Miksi haet juuri Tieteentekijöiden mentorointiohjelmaan? Voit valita kaikki sinua koskevat vaihtoehdot:*


SUOSTUMUKSET & VAHVISTUKSET
Suomen Mentorit ry vastaa mentorointiohjelman fasilitoinnista ja viestinnästä ja käsittelee ohjelman hakijoiden ja osallistujien henkilötietoja mentorointiohjelman toteuttamiseksi. Olen tutustunut Suomen Mentoreiden tietosuojaselosteeseen ja hyväksyn, että tietojani säilytetään ja käytetään tietosuojaselosteen mukaisesti.*
Mentorointiohjelma toteutetaan Tieteentekijöiden jäsenpalveluna. Annan suostumukseni ohjelman toteuttamista varten tarpeellisten tietojeni luovuttamiseen Tieteentekijöille.*
Ymmärrän, että ohjelman valintapäätökset ja osallistumisvahvistukset tehdään 3.7. mennessä ja seuraan aktiivisesti tässä hakemuksessa ilmoittamaani sähköpostia.*
Mikäli tulen valituksi tähän mentorointiohjelmaan, annan luvan yhteystietojeni luovuttamiseen aktorilleni.*
Huomioithan, että emme voi tässä vaiheessa taata kenellekkään paikkaa ohjelmassa tai luvata, että jokainen hakemuksessa esiin tuotu asia voidaan täyttää/huomioida. Toivotamme sinulle kuitenkin onnea valintaprosessiin ja olemme sinuun yhteydessä ma 3.7. mennessä.